I DET STORA LANDSKAPET

Satumainen perhekronikka

 

”Olipa kerran maa, aivan tavallinen maa aivan tavallisessa sadussa, missä kaikki oli kuten tavallista, niin kuin aina oli ollut. Ja kuten kaikissa tavallisissa saduissa maassa oli linna, jossa asui kuningas ja kuningatar. Eräänä päivänä, kuningatar synnytti kaksosprinsessat, ja ilo hovissa oli suuri. Mutta sitten huomattiin, että toinen prinsessoista ei ollutkaan toisen kaltainen, että toinen prinsessoista ei ollut aivan tavallinen…”

ote Pöllön kronikasta

 

I det stora landskapet on säkenöivä musiikkiteatteriesitys ja runollinen perhetarina. Näyttämölle luodaan satua muistuttava maailma, jonka juuret ovat syvällä todellisuudessa. Kun valtakunnan kuningasperhe saa lapsen, joka ei ole kuin muut, paljastuu pelkoja, vääryyksiä ja valtasuhteita. Samaan aikaan tapahtuma on huiman seikkailun alku - kahden sisaren kamppailu vapauden ja muutoksen puolesta, sekä mahdollisuudesta saada olla yhdessä. I det stora landskapet on kuvaus menneestä ajasta, ajan kulusta ja uusista tulevista ajoista. Se on kronikka, jonka on merkinnyt muistiin Pöllö – hän, joka näkee kaiken sen, joka meiltä ihmisiltä jää huomaamatta.

I det stora landskapet antaa tilaa näyttämötaiteen moninaisuudelle: teatteria, tanssia, livemusiikkia ja laulua; mielikuvitusta ja todellisuutta; suuria eksistentiaalisia kysymyksiä ja arvaamatonta huumoria. Esityksessä DuvTeatern käsittelee myös ensimmäistä kertaa näyttämöllä kehitysvamman kanssa elämisen kokemusta. Elämäntarinoita peilataan toisiinsa ja jaetaan yleisön kanssa.

Esityksen käsikirjoituksen ja laulujen sanoitukset ovat luoneet DuvTeaternin ensemble. Näyttämöllä heidät nähdään yhdessä Svenska Teaternin näyttelijäkollegoidensa kanssa. Markus Fagerudd on säveltänyt musiikin erityisesti esityksen liveorkesteria varten. Resonaarigroupin ja Wegelius Kamarijousien muusikoita yhdistävä orkesteri tuo yhteen eri musiikkiperinteiden taustoista tulevia muusikoita. Koreografian luo Carl Knif tiiviissä yhteistyössä näyttelijöiden kanssa. Esityksen ohjaa Mikaela Hasán.
 

Ensi-ilta 

26 lokakuu 2019

Svenska Teaternin Suurella näyttämöllä
 

Esitys on yhteistyö, jonka osapuolina ovat DuvTeatern, Svenska Teatern, Resonaarigroup ja Wegelius Kamarijouset.
Esityksen myötä DuvTeatern viettää 20-vuotisjuhlavuottaan.

Esityskieli on ruotsi.
Tekstitys suomeksi mobiilisovelluksella.

LIPUT


Lippuja voi ostaa Svenska Teaternin lipunmyynnistä. 

Puhelin: 09 6162 1411
www.svenskateatern.fi


ESITYSKALENTERI

Lauantai 26.10 klo. 18 (ensi-ilta)
Maanantai 28.10 klo. 18
Tiistai 29.10 klo. 18
Perjantai 8.11 klo. 18
Lauantai 9.11 klo. 15
Tiistai 3.12 klo. 12
Keskiviikko 4.12 klo. 18
Torstai 5.12 klo. 18
Torstai 9.1 kl. 18
Perjantai 10.1 kl. 18
Lauantai 11.1 kl. 18
Torstai 23.1 kl. 12
Perjantai 24.1 kl. 18
Lauantai 25.1 kl. 15

I det stora landskapet -esitystä ei suositella alle 10 vuotiaille lapsille.

 

TEOSESITTELY

Selkosuomeksi

Tiistai 29.10. klo 18.20 NICKEN -näyttämöllä
Torstai 5.12. klo 18.20 AMOS -näyttämön lämpiössä

Teosesittelyssä kerrotaan näytelmästä etukäteen. Tutustut näytelmän henkilöihin ja maailmaan. Esittely pidetään selkosuomeksi.

 

Selkoruotsiksi (Pjäsintroduktioner på lätt svenska) 

Perjantai  8.11  klo 18.20 NICKEN-näyttämöllä
Lauantai 9.11 klo 14.20 NICKEN-näyttämöllä
Tiistai 3.12 klo 11.20  AMOS - näyttämön lämpiössä

 

 

SAAVUTETTAVUUS
 

Viittomakielen tulkkaus ja kuvailutulkkaus




Keskiviikko 4.12. klo 18 
Suomenkielinen viittomakielen tulkkaus

​ 

Perjantai 10.1. klo 18
Suomenruotsalainen viittomakielen tulkkaus



Lauantai 4.12 klo. 18 ja lauantai 11.1. klo 18 
Ruotsinkielinen kuvailutulkkaus

 

Svenska Teaternin kotisivuilta löytyy lisätietoa saavutettavuudesta.

Esityksen yhteistyökumppanit

DuvTeatern
DuvTeatern on toiminut Helsingissä vuodesta 1999 ja viettää vuonna 2019 20-vuotisjuhlaansa. Teatterin taiteelliset tuotannot rakentuvat työryhmän omien kokemusten ja kiinnostuksen kohteiden kautta ja ne luodaan yhteistyössä muiden teattereiden ja vierailevien taiteilijoiden kanssa. DuvTeaternissa kohtaavat kehitysvammaiset ja ei-kehitysvammaiset taiteilijat. DuvTeatern järjestää myös draamakerhoja teatterista kiinnostuneille nuorille ja aikuisille.
 

Svenska Teatern
Svenska Teatern on Suomen ruotsinkielinen kansallisnäyttämö. Teatteri juhli 150-vuotisjuhlavuottaan syksyllä 2016. Kansallisnäyttämönä teatteri tarjoaa kaikille suunnatun laajan ohjelmiston. Svenska Teatern tuottaa keskimäärin 8-10 näytelmää vuodesta. Tämän lisäksi teatterissa nähdään vierailevia esityksiä ja muiden teattereiden tai vapaiden ryhmien kanssa tehtyjä yhteistuotantoja.
www.svenskateatern.fi

Resonaarigroup
Resonaarigroup on helsinkiläinen pop- ja rockyhtye, joka koostuu kehitysvammaisista ammattimuusikoista. Vuonna 2019 yhtye viettää 10-vuotisjuhlaansa. Resonaarigroup kuuluu Musiikkikeskus Resonaariin. Resonaari perustettiin vuonna 1995 ja siihen kuuluu noin 300 oppilaan musiikkikoulu, kansainvälisesti tunnettu asiantuntijapalvelukeskus ja Resonaarigroup-yhtye. Resonaaria johtaa Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo.
www.helsinkimissio.fi/resonaari/resonaarigroup

Wegelius Kamarijouset
Wegelius Kamarijouset on luova ja nuorekas orkesteri, joka esittelee suomenruotsalaisen, suomalaisen ja pohjoismaisen kamariorkesteri-musiikin korkeaa tasoa. Orkesteri perustettiin vuonna 2003 ja koostuu tällä hetkellä ammattimuusikoista ja muusikinopiskelijoista. WKS toimii Martin Wegelius -säätiön alla. Orkesterin konsertti- ja taiteellisena johtajana on toiminut jo vuodesta 2013 lähtien viulisti ja MuT Annemarie Åström.
www.mwi.fi/wks

 

       

 

Näyttämöllä:

DuvTeaternin ensemble
Ragnar Bengtström, Krister Ekebom, Roy Eriksson, Marina Haglund, Yvonne Heins, Natalia Kanervo, Karolina Karanen, Carl Knif, Ida-Lotta Knuuttila, Helena Laxén, Irina von Martens, Tanya Palmgren, Pia Renes, Martina Roos, Sara Sandén, Elias Simons, Christoffer Strandberg

Svenska Teaternin näyttelijät
Mikael Andersson, Sophia Heikkilä, Niklas Åkerfelt

Resonaarigroupin muusikot
Tomi Lehtimaa, Jaakko Lahtinen, Juho Lähteenmäki, Marlo Paumo

Wegelius Kamarijousien kvartetti
Viulu 
Annemarie Åström, Kirsi Ruotsala, Pia Sundroos
Alttoviulu
Kristina Grönqvist, Mauri Kuokkanen
Sello
Annika Furstenborg, Csilla Tuhkanen

Kapellimestari
Emma Raunio 

Taiteellinen suunnittelu ja tuotanto
 

Teksti: DuvTeaternin ensemble
Ohjaaja: Mikaela Hasán
Ohjaajan assistentti: Sanna Huldén
Säveltäjä: Markus Fagerudd
Kapellimestari: Emma Raunio
Koreografi, tanssivalmennus: Carl Knif
Lavastaja: Erik Salvesen
Pukusuunnittelija: Anna Sinkkonen
Maskisuunnittelija: Leila Mäkynen
Äänisuunnittelija: Andreas “Stanley” Lönnquist
Valosuunnittelija: Tom Kumlin
Videosuunnittelija: Paula Lehtonen
Lauluvalmennus: Martina Roos
Näyttelijäntyön valmennus: Christoffer Strandberg
Dramaturginen apu: Christoffer Mellgren
Tuotanto: Annina Blom/DuvTeatern, Svenska Teatern, Markku Kaikkonen/Resonaarigroup, Kristina Grönqvist/Wegelius Kammarstråkar
Yleisötyö: Sanna Huldén, Noona Leppinen
Näyttämö- ja tuotantoassistentit: Sara Sandén, Helena Laxén, Kristin Helgaker, Kaarlo Uusitalo, Joonas Palkeinen
Neuvoa-antavat tutkijat: Niklas Altermark (Lunds universitet), Jenni Kuuliala (Tampereen yliopisto), Antti Teittinen (Kehitysvammaliitto)

 

Projektia tukee:

Svenska Kulturfonden, Föreningen Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Elfvings stiftelse, Stiftelsen Leo, Mary och Mary-Ann Hackman, Niilo Helanders stiftelse, Madetoja-säätiö, Helsingfors stad, Centret för konstfrämjande, Oskar Öflunds stiftelse, Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond, William Thurings stiftelse, Waldemar von Frenckells stiftelse, Helsingfors bostadsstiftelse, Otto A. Malms donationsfond, Letterstedtska föreningen, Kulturfonden för Sverige och Finland


 

Georgsgatan 18
00120 Helsingfors, Finland

info@duvteatern.fi
+358 50 351 2388